Petra Palomäki

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kun varsa alkaa aikuistua

Aika menee niin hullun nopeasti eteenpäin ja ei sitä aina itsekään tajua kuinka paljon tuo mun varsuli, joka on mulle edelleen se pikkuinen villivarsa, onkaan jo kasvanut. Silloin kun kuvattiin Ennan kanssa Zeus ja Pötkylä päätettiin päästää Mestari irti pellolla pikkuisen purkamaan energiaansa. Kelien takia revittelyä ei ole pystynyt kovin usein tekemään, joten virtaa pojalla riitti.

1.

2.

3.

4.

Jotkut ovat kysyneet minulta missä mennään Mestarin koulutuksen suhteen ja miten aion edetä sen kanssa. Asia on hyvin yksinkertainen: menen täysin hevosen mukaan. On muistettava, että Mestari on kesällä syntynyt, joten täyttää virallisesti kaksi vuotta vasta kesällä. Joidenkin mielestä pitää olla heti 2-vuotis syksynä tekemässä selkäännousuja ja eihän se yhtään huono ajatus olekaan. Mutta tekisin niin jos M olis syntynyt keväällä kuten moni muukin varsa. Silloin uskoisin sen olevan valmis harjoittelemaan ratsastajan ottamista selkäänsä. Kuitenkin oman varsani haluan kasvattaa rauihassa. Mielummin pikkusen hitaammin kuin kovin nopeasti eteenpäin. En nyt ainakaan vielä sen kanssa ole ajatellut tähtääväni mihinkään nuorten luokkiin nelivuotiaana jo.

5.

6.

7.

8.

Kun kenttä sulaa on aika aloittaa juoksuttamisen opettaminen. Samalla tavalla kuten olen kaikki muutkin hevoseni opettanut, eli 2-vuotiaana osataan juosta suhteellisen nätisti liinassa ja opitaan käyttäytyyn kun ollaan työssä. En halua laittaa heti mitään sivuapuohjia tai muita härpäkkeitä. Ensin hyvä mieli koko touhusta ja sitten vasta kun tämä sujuu mennään vaikeimpin asioihin. En usko, että tästä tulee mitään ongelmaa. Vaikka jätkä onkin välillä hankala käsitellä sen ikävän näykkimisen takia, niin silti kun tehdään maastakäsittely juttuja M jaksaa yllättävän hyvin keskittyä. Tuo näykkiminen vähenee tai jopa loppuu kokonaan todennäköisesti kun herralta poistetaan sukukalleudet tämän vuoden lopussa....

9.

10.

11.

12.

Hieno hevonenhan siitä on kyllä kehittymässä. Olen todella tyytyväinen sen rakenteeseen! Suht lyhyt runkonen, mutta pitkät jalat ja kaunis kaula. Onneksi ei tullut äiteensä ja perinnyt kilometrin pituista selkää... :D Säkää tällä hetkellä noin 158-160cm ja vielä kasvaa hieman. Liikettä sillä kyllä piisaa, että mistä sen tietoo jos saan tästä jonkin asteen kenttätykin ;) Kouluradoilla meitä ainakin tullaan näkemään ja toivottavasti myös sielä estepuolellakin enemmän. Kesällä taidetaan kokeilla enemmän tuota irtohypytystä ja katsoa mitä poika meinaa.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

Miten muiden varsat voi ja kehittyy?
Löytyikö lempikuvaa?


6 kommenttia

  1. Upea mestari! Tästä tulee kyllä hieno:) ja hyvä vaan että etenee koulutuksessa maltillisesti, aika varsamaisen näköinen tämä vielä on. Tarkoitan sitä että tässä vaiheessa on mielestäni paljon eroja nuorten hevosten kehityksestä, ja tietysti eri roduilla erot saattavat olla vielä suurempia keskenään. Jotkut kasvavat ja kehittyvät hitaammin, toiset nopeammin. Miksi muuten päädyit ruunaamaan tämän hevosen vaikka muuta sinulla ovat oreja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ja totta puhut. Eroja on aika paljon varsoilla ja Mestari ainakin on vielä tosi "varsamainen" edelleenkin. Syy miksi ruunaan on, että tulevaisuudessa sitä on helpompi kuskata kisoihin ja kun ei ole siitosarvoa. Lisäksi noi sen pahat tavat on täysin tota orimaisuutta... Joten haluan ett sillä on kisoissakin vähän stressiä muista. Lusitanot onkin orina niin ihania, mutta tämä selkeesti perinnyt sitä saksalaista verta itseensä :)

      Poista
  2. Moi! Hienolta näyttää! Muito bonito ;)
    Hei voisitko harkita tekeväs kysymyspostauksen lähiaikoina? Mul olis muutamia kyssäreit mielessä ;D ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, obrigada ;) ja joo voin tehdä! Jes kun joku haluaa toivepostausta! Katsotaan jos tän Horse Fair messun jälkeen saisin postausta ulos ;)

      Poista