Petra Palomäki

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kisakauden analysointi

Vuosi vaihtui ja halusin tähän pikkuisen listata miten meillä viime vuoden kisakausi oikein meni. Olen tätä postausta jo hetken kirjoitellut, kun kiireiden keskellä ei aina kokonaan ehdi loppuun tekemään. Viime kaudella kisoja ei tullut niin montaa kuin mitä edellisinä vuosia, johtuen ihan siitä, että itse kilpailin keväällä SM ja EM-kisoissa Body Fitnesstä. Todella aikaa kuluttavaa ja siihen päälle yhdistettynä hevoset oli melkoinen rumba. Kuitenkin kilpailin Uffen kanssa viikkoa ennen SM-kisojani ja jaksoin vetää yhden radan loppuun (vai menikö niin, että hevonen veti radan mun puolesta loppuun).

Alla listattuna meidän tämän vuoden kisat:

1) Helsinki Horse Fair 5.-6.3.2016 - vaikka tämä ei varsinaisesti ollut kilpailu, treenasimme Uffen kanssa läpi talven tätä tapahtumaa varten. Emme olleet ennen kovinkaan paljon menty kangilla, joten sitä piti melko kauan kummankin harjoitella. Messuilla Uffe oli huippu hyvä ja treeni oli mennyt perille. Tavoitteena oli saada ehjä esitys ja sellainen myös saatiin, vaikka Uffella olikin pikkuisen extra energiaa söpöjen ponien takia.


2) LuSar 1-taso koulukilpailut 9.4.2016 - Viikkoa ennen mun SM-kisoja päätin lähteä vielä kisaamaan Uffella. Monet mulle sanoikin, että hullu olen kun noin viimeisillä voimilla menen kilpailemaan. Mutta minkäs sille voi kun on noin hieno hevonen ja olen kilpailuhenkinen. Meidän piti startata myös meidän eka yhteinen heA kangilla, mutta oma kunto ei kestänyt treeneissä kyseistä rataa. Laukka-käyntisiirtymiset olivat mun kropalle liian haastavia, kun Uffe vaatii todella paljon ratsastajalta kehon hallintaa. Menimme sitten heB:0 rata, mikä on meille jo ennestään hyvinkin tuttu. Rata meni super hyvin ja oikeastaan hevonen hoiti homman kotiin. Radalta en itse kovin paljoa muista, mutta prosentteja tuli huimat 69,4% ja sillä luokan voitto! Joten kai se Uffe melko hyvin hoiti homman kotiin ;)


3) LuSar 28.5 1-tason koulukilpailut - Tavoitteena oli startata Uffen kanssa meidän ensimmäinen heA:10 kangilla. Uffe oli melkoisen kuuma ratsastaa, kun oli samalla meidän tämän kauden ensimmäinen kilpailu ulkona kentällä. Radalla Uffe oli ihan hyvä, mutta aavistuksen pohkeen takana, joten en saanut ihan puristettua siitä kaikkia mehuja irti. Tavoite kuitenkin täyttyi ja saatiin puhdas ja ehjä rata alle prosentein 67,0%. Lopullinen sijoitus oli toinen!


4) 12.6.2016 Satakunta Cup 1.osakilpailu - Päätettiin Uffen kanssa lähteä mukaan Satakunta Cup kilpailuun. Ensimmäinen osakilpailu oli Huittisissa ja luokkana kaikissa osakilpailuissa oli heB:0. Uffe oli verkassa hyvän tuntuinen, mutta radalla huomasin Uffella olevan jokin huonosti. Todella tahmea eteneen ja totaalisen pohkeen takana. Ratsastettavuus todella huono. Selvisi sitten, että Uffe oli huonot todella huonosti vettä joten palautuminen kesti muutaman päivän. Radalta saatiin kuitenkin 64,2% ja napattiin 4.sija. Siinä mielessä hyvä, kun Uffe ei ollut täysin kunnossa :(


5) 9.7.2016 Satakunta Cup 2.osakilpailu - Koska 1.osakilpailussa Uffe ei ollut ihan kunnossa, pienen lepotauon jälkeen Uffe alkoi olemaan oma itsensä ja treenit jälleen kulki. Ulvilassa järjestettiin tämä 2.osakilpailu ja luokkana sama heB:0. Kisapaikalla verkkasin Uffea todella kauan, koska aikataulut venyivät, niin sain työstettyä Uffen todella hyväksi. Radalla kuitenkin homma kostautui. Pohja oli kulmista todella pehmeää ja Uffehan ei semmosessa pysty kunnolla takasillaan polkemaan. Komko rata tuntui tahmealta ja tein suuren virheen, eli jäin koko ajan pyytämään Uffea eteen mikä aiheuttaa sen, että se turtuu pohkeelle. Kaikesta huolimatta, en tiedä millä ihmeellä, Uffe nappas 70% ja voitti luokan! Ihan käsittämätöntä, sillä rata ei omaan silmään ollut ihan niin hyvä.

6) LuSar 1-taso estekilpailut 30.7.2016 - Alkukausi oli melko kouluratsastuspainoitteinen, joten rohkastuttiin Uffen kanssa myös estekisoihin. Ollaan koulukisojen ohella myös treenatta esteitä, joten ei kylmiltään menty kisaamaan. Starttasimme luokan 60-70cm ja 80cm. Tämä oli meidän eka estekilpailu kuolaimilla Uffen estekammon jälkeen. Pikkuluokka meni todella hyvin, josta Uffe nappasi 6.sijan. 80cm luokassa itse olin ehkä pikkuisen arempi "suurien" oksereiden takia, mutta hyvin saatiin rata loppuun ja vielä suhteellisen siisti sellainen. Siitäkin luokasta napattiin rusetti, mutta valkoinen sellainen!


7) 7.8.2016 NR Satakunta Cup 3.osakilpailu  - Tessa  68,3% 1.sija  Saimme selville, että Uffen Satakunta Cup osallistumisoikeus evättiin, sillä meillä olikin yli 60% tulos 2-tason kisoista. Minä kun muistin, että olisi ollut tasan sen 60%. Siinä kävi sitten niin, että ratsu meni vaihtoon! Tessa astui kuvioihin ja kieltämättä jännitin todella paljon Tessan paluuta radoille. Tessa teki niinkin hyvän paluun, että voitto osakilpailun pisteillä 68,3%!! Ihan uskomaton tamma! Kahden vuoden tauon jälkeen suoraan sini-valkoinen ruusuke mukaan.


8) 13.8.2016 KRK 1-taso estekisat - Tiesin, että meidän tämän kauden suurin tähtäin oli Niinialon kenttäkisat syyskuussa  ja niihin oli saatava kvaalit Tessan kanssa. Koitti siis meidän paluu myös esteradoille ja luokkana 80cm. Tessan kanssa kun oli turha lähteä pikkuluokkia hyppään niin valmentajan kanssa mietimme, että on parasta siirtyä suoraan 80cm luokkaan, jolloin Tessa jaksaa keskittyä paremmin. Rata oli kyllä todella kamala, minä mokaisin aivan totaalisesti kun Tessa antoi kaikkensa niin kiltisti. Huonosta radasta huolimatta saatiin puhdas rata eli yhdet kvaalit oli jo taskussa!

9) NR 1-tason estekilpailut 21.8.2016 - Yhdet kvaalit oli jo saatu ja lähdettiin Niinisaloon metsästään toisia. Luokkana myös 80cm ja tällä kertaa kuskikin oli pikkuisen skarppimpi. Rata meni kyllä todella hyvin, itse mokasin muutamalle esteelle, mutta Tessa oli aivan liekeissä! Ei paljoa tarvinnut uusinnassa kysellä mennäänkö eteenpäin kun tamma hoiti homman. Saatiin jälleen kerran puhdas rata ja kaiken lisäksi luokasta 2.sija. Ihan mielentöntä!

10) 28.8.2016 Barokkipäivä - Barokkipäivillä pääsimme Tessan kanssa esiintymään estenäytöksessä ja samalla kilpailtiin HeB:3 luokassa. Estenäytös meni mallikkaasti ja ylitettiin samalla melko iso pystykin. Kun oli aika taas keskittyä siihen vakavasti otettavaan kouluratsastukseen niin Tessa malttoi pysyä nahoissaan ja keskittyä. Vähän oli epätoivoinen olo kaikkien niiden upeiden barokkien rinnalla. Tessalla ihottumaharja ja muutenkin hieman "kapisen" näköinen ja rinnalla upeita pitkäharjaisia lusitanoja ja friisiläisiä. Liikettä oli kaikilla, joten ajattelin, että vedetään vain siisti ja ehjä rata niin sen pitäisi riittää edes puoleen väliin. Radalla Tessa oli pikkuisen pohkeen takana, huomasi, että estenäytös verotti pikkuisen voimia. Prosentteja luokasta tuli 66,36% ja tällä LUOKAN VOITTO! Olin aivan suu auki kun sain tietää tämän. Siis ME voitettiin?? Uskomaton tamma, ei voi muuta sanoa! (molemmat kuvat ottanut Anniina Gullans)



11) 4.9.2016 1-taso koulukilpailut Luvia - Jottei kausi olisi ollut pelkästään Tessalla ja Uffella kisaamista niin käytiin me Zeuksenkin kanssa pikkuisen pyörähtämässä Luvialla kouluaitojen sisäpuolella. Startattiin HeB:0 ja kisapaikalla odotti pieni yllätys: sade oli pehmentänyt kenttää aika paljon ja Zeushan ei semmosessa sitten polje laukkaa oikein mihinkään. Voimaa kun saisi olla paljon enemmän niin me koitettiin onnettomana räpeltää verkassa jotain askellajeja läpi. Radalla oikeastaan sama homma, raskas pohja ja mun jatkuva eteenpäin pyytäminen aiheutti sen, että zeus oli pohkeen takana. Suurista ponnisteluista huolimatta prosentteja luokasta tuli kuitenkin 65,6% ja Zeus teki sen taas, eli nappasi luokan voiton! Se on kans melkoinen ruusukehai, vaikka ei olisi parhaintansa silti radalla näyttänyt.

12) 18.-19.9.2016 NR kenttäkisat harraste - Tessa 7.sija Sitten kauden odotetuimmat kisat Tessan kanssa: Niinisalon kenttäkisat. Meillä oli siis kvaalit harrasteluokkaan ja valitettavasti harrasteluokan kouluohjelma helpottu entisestään, mikä oli sinänsä meille huono asia. Tessa kun käy kuumana, niin jos kouluradalla ei ole yhtään mitään tekemistä niin se myöskin näkyy hevosen kuuliasuudessa. Rata oli huonoin mitä ollaan ikinä menty ja prosentteja tuli pikkuisen yli 63%. En ole Tessalla koskaan noin huonoja pisteitä saanut. Ilmeisesti ei kärjessäkään ollut kovin suuria prosenttilukuja, joten melko tiukka tuomari oli laitettu noin helppoon ohjelmaan. Rataesteillä Tessa tuntui hyvälle, mutta minä tein niin typerän virheen. Lähdin 4.esteellä aivan täysin ajamaan kohti ja tietenkin Tessa tuíputti etusilla esteen. Olin niin vihainen itselleni tuosta! Se tiputti meillä monta sijaa ja maastoon lähdettiin sijalta 14. Maasto-osuudella ei ollut mitään ongelmaa ja tultiin juuri nappiin ihanneaikaan. Lopullinen sijoitus oli 7. Tammaan olen tyytyväinen, vaikka odotin parempaa sijaa. Mutta tätä tämä on, ei aina voi voittaa ;)


13) 5.11.2016 NR Satakunta Cup 3.osakilpailu  -Kolmas osakilpailu ratsastettiin Niinisalossa, sillä Lavian osakilpailu peruttiin huonon kelin vuoksi. Kisa siirtyi sitten Niinisaloon, mikä on toisaalta mulle hyvä kun on noin lähellä. Me tulimme kisapaikalle aivan liian aikasin ja siitä johtuen olimme kummatkin aivan jäässä. Varmaan tunti käveltiin kylmässä viimassa ja mä en tuntenut enää varpaita kun päästiin verkkaan. Aikatauluja kun ei ollut, oli hankalaa arvioida monelta piti olla paikan päällä. Verkka meni sitten mienkiintoisesti, kun mulla ei kroppa toiminut ja Tessa oli kuin dynamiittipötkö. Kaikesta huolimatta sain sen jotenkin pysyyn nahoissaan radalla, vaikka kun teimme koko rata leikkaa keskilaukassa, Tessa teki mallikkaan vaihdon keskellä....mutta jollain ihmeellä napattiin 2.sija!

14) 12.11.2016 Satakunta Cup finaali - Tässä finaalissa ratsastettiin sekä luokka-, että cupsijasta. Tessa oli taas vaihteeksi todella kuuma ja verkassa muutaman kerran käytiin melkein kahdella jalalla. Yritin vaan koko ajan työstää sitä ja väsyttää pääkoppaa, jotta saisin sen edes jotenkin esitettyä radalla. Radalla Tessa oli jännittynyt, mutta saatiin ehjä ja siisti rata. Prosentteja tästä HeB:3 luokasta tuli 67% ja tällä luokassa 2.sijalle. Lopullinen CUP - sijoitus olis 2.sija eli hopealle päästiin silti vaikka vaihdoin hevosta välissä! On toi Tessa vaan mahtava (kun se haluaa!) :D


Oliko muilla millainen kisakausi vuonna 2016?

7 kommenttia

  1. Listalta puuttui heinäkuulta Kankaanpään estekisat! :) Muistan sut nähneeni siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin et joku jäi! Kiitos kun huomasit korjaan heti huomenna :D

      Poista
  2. Hienosti olet hevostesi kanssa menestynyt, vaikka useissa kisoissa kirjoitit että rata ei ollut kovinkaan hyvä :D Olet aika naikkonen kyllä kun kaiken tämän teet ja fitneksessäkin menestyt, upeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen melko kriittinen itseni suhteen, mutta onneks hevoset melkeen aina pelastaa homman :D kiitoksia!

      Poista
  3. Kysymys noista hööksin Fenton FairField® suitsista. Onko sullakin kokona se full? Istuko ne heti päähän kun mulla tuntuu aika jäykille ainakin tällee alkuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mulla on joo Full, mutta on meille pikkusen isot...oli sittenkin reilua kokoa enkä kerenny vaihtaa. Mutta jäykät nää ei kyllä ollu!

      Poista
  4. Hei, aivan mahtavaa tavata ihmisiä jotka rakastaa lusitanoja ja varmaan muitakin barokkirotuja.Luin "orikammoisuus" kirjoitustasi ja totta joka sana!
    Minulla hevosen hankinta edessä ja se on andalusianhevosori.
    Olis tosi rohkaisevaa jos voitais sähköpostilla jakaa kokemuksia.
    Nykyinen talli jossa edellistä hevostani pidin ei ota oria vastaan.
    Joudun vaihtamaan tallia.
    Olisitko kiltti ja kirjoittaisit minulle sinun kokemuksista?
    Kaikki mitä tulee mieleen.
    Olisin tosi kiitollinen!

    VastaaPoista