Petra Palomäki

torstai 20. lokakuuta 2016

Puomeja ja hallintatehtäviä

Olin Kallen estevalmennuksessa lauantaina 15.10 Tessan kanssa. Ollaan päästy hyppään jo pikkusen "isompia" ja eniten meillä on vaikeuksia säätää tahtia ja kontrollia esteillä. Oikeastaan eniten ongelmia on ratsastajan puolelta, sillä hevonen tekee aina niin kuin pyydetään. Toi on sinänsä hyvä asia, että hevonen toimii ja korjattavaa on eniten kuskissa. Itse joudun siis paljon tekemään vielä hommia, että saan Tessan koko potentiaalin hyvin hallintaan.


Tessa on hevosena kuuma ja esteillä ei koskaan kysele vaan aina menee hienosti yli. Se on sitten vaan eri asia, että kuinka kovaa esteille tullaan. Tässä valmennuksessa Kalle teki meille melkoisen hyvän tehtäväradan missä joutui kuski ja hevonen jumppaamaan myös pääkoppaansa. Aloitettiin menemällä 4 laukkapuomia, jotka oli asetettu kaikki vinoon. Tämä on hevoselle haastavan näköinen, ja esim meillä Uffe pelkää jo kilometrin päästä tämmöstä, että pitää hypätä vinoja puomeja. Tessa ei katsellut yhtään puomeja sen kummemmin, vaan meni hienosti suoraan. Ensimmäisellä kerralla vauhtia oli aivan liikaa. En meinannut saada yhtään Tessaa malttaan, mutta muutaman kerran jälkeen Tessa tajusi pidätteet ja koko homman jutun. Pääsin kokoamaan laukkaa pieneksi ja silti aktiiviseksi.

Puomeilta piti jatkaa isolla ympyrällä oleville kolmelle kavaletille. Tulimme ensin oikeaan kierrokseen vinopuomit, joista jatkettiin vasempaan kierrokseen kavaletit. En saanut millään Tessaa pysyyn kunnolla keskellä. Heti oikasi mun vasenta pohjetta vasten ja tahti oli liian kova. Toisella yrityksellä alku oli parempi, mutta vikalla kavaletilla sain jo tehdä kunnolla hommia mun jalalla, ettei tamma kaatuisi sisään. Kolmannella kerralla homma alkoi luistaan ja sain pidettyä Tessan läpi kavalettien tasapainossa.

Tämän jälkeen otettiin mukaan puomi-ristikko ja jatkettiin pääty-ympyrälle olevalle ristikolle. Eli koko homma alusta: vinopuomit, kavaletit, puomi-ristikko ja ristikko. Puomit alkoivat sujumaan melkoisen hyvin ja kavaleteille pikkusen vielä hakemista. Itte jäin joko liikaa pidättään tai liikaa ajaan eteen... Ja puomi-ristikolle ekalla kertaa tamma ampas semmosta vauhtia, että tuli melkoinen kiire pääty-ympyrällä hypätä ristikko.


Kun saatiin hommaa pikkusen hallintaan, hypättiin alkuun ihan yksittäisenä lainepysty, josta jatkettiin jälleen kerran kavaleteille oikeaan kierrokseen. Kavaleteilta tultiin vinopuomit toiseen suuntaan ja loppuun hypättiin pysty-pysty linja. Yllättävän hyvin sain Tessan takasin esteiden jälkeen vaikka ite toikin sitä turhan innokkaasti välillä esteille.

Loppuun nostettiin koko hommaa pikkusen ylös ja päästiin menemään kooooko homma alusta saakka. Oli meinaan pikkusen muistamista kun koko ajan suunta vaihtuu ja noi puomit ja kavaletit on ittellekin ne haastavimmat mennä. Joudun itte todella paljon miettimään ja en saa yhtään päästää keskittymistä harhailemaan, kun sen huomaa automaattisesti hevosessa.

Koko rata meni niin hyvin, jestas kun oli ylpeä molemmista meistä! Tessa tuli niin hienosti takasin, malttoi odottaa ja hyppäsi juuri niin kuin halusin. Mutta eikös sitten vikalla pysty-pysty linjalla homma ei ihan mennyt niin kuin piti. Ekalla kertaa jäin itte pikkusen ajaan Tessaa esteelle ja melkein nippa nappa saatiin kolme laukkaa mahtumaan sarjaväliin. Toisella kertaa Tessa tuli Super hyvin takasin mutta mikä pönttö vikoilla metreillä sain jonkun aivosulun ja pyydin Tessaa hyppään sittenkin kauempaa. No Tessa myöskin sitten lähtee samantien kun pyydän ja taas oli väli ahdas. Kolmas kerta toden sanoen. Jaksoin itsekin malttaa loppuun asti ja saatiin paljon parempi etäisyys ja tahti koko sarjalle. Siihen sai kyllä lopettaa!

Nämä tehtävät on niin hirmu tehokkaita jos on kuuma hevonen ja vaatii kuskilta tosi paljon myös. Ei tuossa oikein ehdi hetkeäkään kunnolla hengähtämään vaan samantien on oltava skarppina. Pahoittelen mun super hienoista paint-kuvista :D jos saatte edes jotain selvää!


Kuinka usein sinä jumppaat hevostasi puomeilla?

Miltä meidän meno näytti?



2 kommenttia

  1. Kiitos havainnollistavista kuvista ja videoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos ei aivan kamalia sitten ollut mun huippu design piirustukset paintilla :D

      Poista