Petra Palomäki

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Estepäivä, paras päivä!

Tässä niitä Anniinan ottamia kuvia minusta ja Uffesta parin viikon takaa. Kuvaajan mieliksi (ja Uffen) päätin rakentaa kentälle yhden pystyn ja sileätyöskentelyn jälkeen otettiin lopusta muutama hyppy. Oi vitsit Uffe oli aivan liekeissä! Ensimmäiset tämän kesän pikkukisat olisi ensi kuun lopulla, joten ehkä me siksi ehditään noita esteitä treenaan putkeenkin enemmän ettei vaan yhtä :D

1.

2.

3.

4.

Uffella on vaan niin mahdottoman hyvä hypätä ja siitä huomaa kuinka kokenut se on. Vaikka olisi hyppytaukoa alla ja kuski mokaa eikä osaa tuoda hyvin esteelle, hevonen ottaa ohjat omaan käteen ja katsoo paikat itse. Hackamorella on siitä helppoa Uffen kanssa hypätä, sillä ei ole vaaraa ison hypyn sattuessa, että jään vahingossakaan suuhun kiinni. Uffe kun on super herkkä semmoisessa tilanteessa... Ja kuolaimella minä ite jään aivan liikaa pidättään ja pidättään. Jotenkin kadotan sen rytmin kaarteen jälkeen. Jään liikaa tuijottaan paikkaa ja kun en sitä nää tulee sellainen "voi hemmetti nyt menee persuuksille"- fiilis ennen estettä :D

5.

6. ja 7.

8.

Lisäksi Uffen hypyissä on aika hyvä olla. Jos se ponnistaa sopivasta kohtaa tai inan läheltä, hyppy lähtee kunnolla pyöreenä ja välillä tuntuu kuin ylitettäisiin isompikin este. Miinuksena hackamoren kanssa on se, että aina en pysty salaman nopeana reagoimaan pidättävällä avulla kun sitä oikeasti tarttisi. Koitan siis aina pitää tasaisen käden ja melkein antaa Uffen mennä. Mutta joskus kun Uffella on vaan aivan liikaa imua esteelle, joudun ottamaan puolipidätteen ja aina se ei mene perille. Silloin herra Siika Airlines lähtee ponnistaan kaukaa ja hyppy jää liian laa'aksi. Kun hyppy on laaka jää takaset pikkusen nukkumaan ja niillä se saattaa tuoda puomin alas. Tosin jos Uffen saa verryttelyssä ottaan puomin alas niin sitten tietää, että radalla saa mennä aika reippaasti tiukoilla käännöksillä ja puomit pysyy sata varmasti ylhäällä.

9.

10.

11.

12.

13. ja 14.

15.

16.

Maanantaina meillä on taas hyppypäivä. Meillä olisi aamusta valmennus, mutta en taida sittenkään ehtiä niin aikasin joten koitan saadaa valkkua myöhempään iltapäivälle. Jos ei onnistu mennään itsenäisesti varmaan tekeen jumppatehtävää KRK:lle.

17.

18.

19.

20. Terävänä!

21. Noi korvat <3

22.

Kertokaa lempikuvat!
Kuinka usein teillä hypätään?


2 kommenttia

  1. Ai vitsi tää hevonen hyppää ristikot niin nätisti :D liikutusponin kanssa jos edes yrittää laukassa mennä pientä ristikkoa on hän sitä mieltä että se on liian pieni ja ottaa puominalas, hetiku este muuttuu hiukankin isommaksi ja ei ole ristikko niin hyppää nätisti x)

    VastaaPoista
  2. Mikä kamera sull on? :)

    VastaaPoista