Petra Palomäki

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

arghh!

Ei hemmetti, miksi tota vettä vaan koko ajan tulee? Onko tuolla taivaalla joku niin masentunut että ei vaan voi hankkia itseään hoitoon että me täälä maapallolla ei jouduta "kärsiin" liiallisista sateista? :D
Voi luoja taas näitä mun juttuja ;) viikonloppu meni kavereitten ja hevosten parissa. Taas.
Tessalla olin btw eilen hyppäämässä seuran kentällä. Neiti oli rohkea ja hyppäs kaikki kiltisti! Kun tultiin tynnyrit niin tessukka loikkas oikein korkealta! *.*
Torstaina meillä on sitten Laviassa ekat yhteiset estekisat ikinä :)) toivotaan parasta!

Hevosista ohi mennen, varsinkin lauantaina mentiin filosofian parissa.
Elämän polusta, elämän tarkoituksesta.
Aina pitää eksyä polulta, tehdä virheitä, jotta tulevaisuudesa kykenet pysymään paremmin polulla ja hyvilllä teillä. Kaverit on tässä erittäin suuri asia. Kuka ilman niitä pystyy edes elämään?
Jännä kysymys, mutta en ainakaan itse pystyisi... Luulin että en ikinä löytäisi näin hyviä ystäviä, joiden kanssa voi tehdä mitä vaan, missä vaan, koska vaan ;D jepa <3
Olen onnekas ihminen. Tämä viikonloppu valaisi minua siinä hyvin ja antoi aikaa itselleni miettiä mitä todellakin haluan.

Pendulum - watercolour
When I'm falling down
Will you pick me up again?
When I'm too far gone
Dead in the eyes of my friends

Will you take me out of here?
When I'm staring down the barrel
When I'm blinded by the lights
When I can not see your face
Take me out of here

All I believe and all I've known
Are being taken from me I've gotta get home
Led to a world, when worlds collide
Let their fear collapse, bring no surprise

Take me out of here

Feed the fire
Break your vision
Throw your fists up
Come on with me

Just stay where you are
Let your fear subside
Just stay where you are
If there's nothing to hide

Feed the fire
Break your vision
Throw your fists up
Come on with me
http://www.youtube.com/watch?v=tEPB7uzKuh4

perjantai 27. toukokuuta 2011

video

Sain vihdoin btw tehtyä kenttäkisoista videon!
En ole ennen tehny tämmösiä musiikin kera joten ei mikään kamalan hyvä :D toivottavasti joku edes pitäis siitä ^^
http://www.youtube.com/user/petriinha?feature=mhee#p/a/u/0/upkH9iEMA8g

autokoulua ja ratsastusta!

Maanantai, tiistai ja keskiviikko on illat menneet kokonaan autokoulussa.
Tulen aina vasta klo19 kotio joten hevosten liikutus on lyhyttä, mutta ytimekästä ;)
Tiistaina ratsastin uffen kentällä nopsaa. Menin koulua sillä ja pyrin vain käymään kaikki askeleet hyvin läpi ja hieman taivutusta mukaan. Poika oli erinomaisen hyvä!
Sen jälkeen ratsastin tessan joka taas oli ihan uffen vastakohta! :o aivan järkyttävä neitipäivä oli taas :( tunnin fyysisten ja henkisten keskustelujen jälkeen neiti päätti antaa periksi ja sain sen VIHDOIN avuille jotenkin :D
Anniina ratsasti zeuksella samaan aikaan kun menin uffella. Ennen kun hain tessan, zeus oli yrittänyt heittää Anniinan selästään :o olin ihan yllättynyt että vieläkin se muistaa ton kokeilu jutun vierailla ratsastajilla :O onneks Anniina pysy hienosti selässä ja kuritti wannabe terroristin ;D

Keskiviikkona oli varsin pitkä päivä.. Tulin vasta klo19.30 kotio ja karsinatkin piti siivota vielää.. Onekks ratsastin itse zeuksen heti aamusta klo9 enne kouluuun menoa. Kyllä huomas että en ole sillä pariin päivään menny --' lopusta sain pojan ruotoon ja nyt pitäis olla jälleen samanlainen kuten ennenkin ^^

Eilen ja tänään oli uffen, urcon ja tessan liikutupäivät :)
Uffella menin ihanan rentouttavan maastolenkin. Että kun on ihana hevonen alla niin ratsastuskin on kivaa! Siika oli vaan aivan super hyvä :)
Urcon juoksutin kentällä n.40min ja sille tuli hikikin ;) todella hyvin meni sekin! Rauhallinen ja rento. Välillä sille tuli semmonen "en jaksa. kiinnostus 0 " mutta heräs aika nopeesti sen jälkeen :D


Tessalla myös juoksutusta jotta saisin sen hieman rauhallisemmaks edestä suusta. Neiti oli varsin hyvä! Ei uskois että edellisellä kerralla oli kiukkupäivä --' kuitenkin, kaikinpuoli oli rauhallinen :)

maanantai 23. toukokuuta 2011

nopea päivitys!

Taas mennyt päivät vierimällä ohi niin että tännekin olen unohtanut kirjoitella ;) Mutta tässä kuitenkin hieman päivitystä pe-ma :)

Perjantaina juu tosiaan oltiin lassen kanssa klinikalla kontrollissa. Aika oli klo14.30 ja meidät otettiin vastaan vasta klo15.. no possu vietiin suoraan röntgeniin ottaan kuvat jalasta. Eläinlääkäri kehui jo enne kuvia että jalka oli huomattavasti paremman näköinen kuin viimeiksi! Eli joo lassen murtuma on alkanut hienosti paraneen ja sirpaleet luussa alkaa meneen kohdilleen! :) nyt vain odotellaan että haava umpeutuu, jotta luu pääsee kunnolla luutuun ja antibioottikuurin sais jättää pois (possun kakka haisee sen takia karseelle!! vielä kamalemmalle xD). Eli paranemis mahdollisuudet täyteen kisakuntoon olevat yli 50% mahdollisuudella todella hyvät :) Eli hyviä uutisia tuli!

Lauantai ja sunnuntaina liikutin urcon, uffen ja zeuksen. Kaikki hepat meni todella hyvin :) kaikilla taas jälleen ahkeraa kouluratsastusta ;) Anni ratsasti zeuksen sunnuntaina.
Lauantain juhlittiin oikein kunnolla kavereitten synttäreitä ;) siitä ei täälä sitten enempää kun oli niin kova meno :D ainakin kuvista päätellen - koirankoppi!-  joo -.-'

Eilen mulla alkoi AUTOKOULU Hervannassa! :) Eka teoria oli ja tänään sitten uudestaan. En varmaan ihan saa ensimmäistä ajoa keskiviikolla kun kuulema aika täynnä mutta ensi viikolla sitten varokaa kaikki! PAULI LIIKENTEESSÄ! ;))

torstai 19. toukokuuta 2011

kouluratsastus on kivaa!

Herran jestas :o mikä mulle on tullut? Kokeilin äitin Zaldin koulusatulaa ja rakastuin siihen? Noin vuosi sitten vihasin penkkiä oli kaiken :o apua musta tulee kohta kouluratsastaja!

Eli siis eilen ratsastin tessan kentällä. Neiti oli aika hyvä! Laukassa mentiin paljon tempon lisäystä ja lyhennystä (ei mitään koottua laukkaa mutta lyhyempää kuitenkin). Ravissa ei ontunut mitään :o oli varmaan ravannu ja laukannu aika paljon tarhassa kun oli ihan puhdas kun tein lyhyen alkuverkan :) Vasempaan ohjaan edelleen kovempi, mutta taidanpa kokeilla ja soittaa ell että tulis raspaan sen hampaat, koska epäilen että johtuu siitä ..
Zeus ja urco ratsastus. Menin sillä noin 15min koska..Anniina tuli ratsastaan urcolla. Pistettiin tuo äitin koulupenkki jos Anniina olis tykänny siitä -> rasitti liian paljon Anniinan selkää joten ainoa vaihtoehto oli vaihtaa hevosia :) Mä menin sitten urcolla ja Anniina zeuksella :D Rakastuin siihen satulaan :o urco meni aika kivasti ;) ja Anniina tykkäs peukkiksesta!

Tänään sitten ajattelin että "hemmetti. Jos oli niin hyvä mennä sillä satulalla urcolla, kokeilen mennä sillä uffen kanssa". Nousin selkään ja rakastuin uudelleen! Mun asento oli hurjasti parempi ja sain todella hyvin uffen avuille!  Uffe oli niin, niin, niin, niiin mahtavan hyvä että huhuh! Meni pohkeenväistötkin melkein vain ajatuksen voimalla! Avot, sulut kaikki täydellisesti! Laukka pyöri ja muutenkin kaikki toimi ihan super hyvin :)) lisää tämmösiä päiviä -kiitos-! :)
Sen jälkeen olin kuvaamassa maastoesteillä kaveria :) saatiin Lotan kanssa ihailla hevosen ravia kun ratsastaja tippui ja heppa lähti karkuun ;) innokkaita ihmisiä me x)
Kuvailun jälkeen menin zeuksella Kurtin Sallan estetunnille seuralle. Poika huusi, huusi, huusi ja huusi koko ajan kun joku muu hevonen hirnahti --' rasittavaa!! Tunti meni muuten hyvin :) saatiin hyviä vinkkejä Sallalta varsinkin mun istunnan suhteen ennen estettä :) Lopussa mentiin jotain 90cm rataa ja zeus veti pari todella ilmavaa ja hyvää hyppyä! ;) kyllä se tästä! :)




tiistai 17. toukokuuta 2011

Sataa, sataa ja sataa..

Tänään oli urcon ja uffen ratsastusvuoro.
Urcolla menin kentällä koulua ja poika meni todella hyvin! Olin oikein yllättynyt että menikin niin rauhallisesti ja rennosti :) mentiin paljon pohkeenväistöä ja avotaivutusta. Laukka pyöri todella hyvin ja oli ilmavaa! :) Ja tietysti, kun alan ratsastaan alkaa sataa --' mutta onneksi minulla oli minun luotettava keltainen sadetakki yllä niin ei päässy takki ja puolet housuista kastúun ;))

Uffella menin n.30min myös kentällä koulua. Menin sillä ravi-käynti-ravi siitymisiä runsaasti jotta saisin sen paremmin avuille ja suusta rennommaks. Laukassa taas mentiin paljon voltteja ja ympyröitä. Vasemmalle kaikki sujui ongelmitta mutta vasemmalle oli hieman painoa oikeassa ohjassa kun käännyin ympyrälle. Sitä piti harjoitella (sateessa myös) ja lopussa siika antoi hienosti periksi ja tuli koeita ympyröitä. Laukan jälkeen alkoi satamaan niin runsaasti vettä, että päätin mennä enään loppuravit ja talliin sisälle suojaan :D
Kuvat: Anniina Ylinen - http://www.kuvattomat.webs.com/

maanantai 16. toukokuuta 2011

Paluu arkeen

Hei hienoa! 13 lukijaa nyt jo! :o Kiitoksia kun jaksatte lueskella mun blogia x)
Aina kisojen jälkeen (ei niinkään yksipäiväiset kisat, mutta esim. kenttäkisat ) on hienoa palata maanantaina arkipuuhasteluihin. Kisojen aikana tuuppaa muitten hevosten liikutus jäädä kevyeksi (juoksutusta tai kävelylenkkejä maastossa :D) niin eilen jatkui taas työt muitten kanssa ;)

Ratsastin zeuksella ja meni tekeen sillä aika hyvän ja raskaan maastolenkin. Ravattiin todella paljon ja myös laukattiin. Ravissa tehtiin myös paljon väistöjä. Käyntiä otettiin vaan jossain kohdissa kun oli jyrkkä alamäki, mutta ei kaikissa ;) Poika oli todella kiltisti! Yllätyinkin. Takasinpäin kun tultiin laukassa haettiin suoruuttaa ja hyvää tempoa, joista suoruus oli hankalin kun peukkis halus mennä vaan lujaa :D mutta kyllä siltä tuli sitten pieniä keskittymis hetkiä.

Zeuksen jälkeen ratsastin tessan. Menin Minnan kanssa tekeen piiitkät alkukävelyt (n.3km). Pois kotoa neiti oli todella innokas mutta käveli nätisti, taas kun tultiin kotiopäin herran jestas :D... pikkasen sille tuli kiire x) sain pidätettyä mutta sen mielestä olis pitänyt mennä täyttä kiitolaukkaa kotio!
Lenkin jälkeen menin ravaileen ja laukkaileen kentälle. Laukka oli todella hyvää ja nostotkin oli rauhallisempia :) ravissa se oli osittain jännittynyt ja painoi aika paljon vasempaan ohjaan. Loppua kohti alkoi antaan periksi :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kenttäkilpailut NR 14.-15.05.2011


Viikonloppu meni nyt kokonaan Niinisalon Ratsastajien järjestämissä kenttäkilpailuissa! ;)
Osallistuttiin nyt vikan kerran harrasteesen (ainakin tänä vuonna ;) ).

Lauantaina oli koulu-ja esteosuus.
Ennen koulurataa, uffe oli aika hyvän tuntunen jo verkassa. En pyrkinyt kuin hieman ratsastaan eteen ja suoraan ravissa. Poika oli ylläyttävän suora kouluradalla :) Hieman käyntisiirtymisessä oli jäykkä ja kuten tuomar sanoi käyntiaskeleet olisivat saaneet sujua paremmin. Jonka itse heti huomasin radallakin.. :/ ja laukassa kun piti tulla sitten koko rataleikkaa H: kirjaimelle niin oli myös jännitynyt kun uffea arvelutti jälleen kulma ja tuomarin auto ;) mutta kaiken kaikkiaa poika oli taitava! Koulusta saatiin sitten 66,67% joka oli hieman parempi kuin viime vuonna ;)
Esteosuudella sitten siika oli jo ihan innoissaan ja tiesi mikä oli homman nimi ;) Verkassa tuntui hyvältä ja niin tuntui radallakin! Monet ratsukot kielsivät esteelle nr.2 joka piti tulla 90' asteen kulmassa ja este oli porttiokseri kahden puun välissä joka varmaan arvelutti monia.. :/ näytin sitä ennen virallista rataa ja siikaakin hieman pelotti se. Mutta kaikki meni puhtaasti ja uffe meni kaikki niin hyvällä fiiliksellä että huhuuh! :D
Sillä hetkellä oltiin väli-aikatuloksien mukaan sijalla 3.

Tänään sitten oli vuorossa maastoosuus.
Jälleen oltiin se oranssi väripilkku keskellä metsää :D ainakin meidät huomattiin! ;)
Siika oli jälleen innostunut mutta ei silti kuuma mikä oli toisaalta ihan hyväkin juttu ;) Ennen maastoesteille menoa uffelle haettiin kaveri koppiin :) Eli siis kaverini Kallionkielen Marika tarvitsi kyytiä Niinisaloon niin hänen tammansa Wääksyn Sophia matkusti uffen seurana sitten ;) ja molemmat käyttäytyivät todella hienosti!
Maastoosuus siis meni myös puhtaasti vaikka pari estettä arvelutti ja yksi olikin aivan uusi uffelle! ;)
Tuli harmittavat 5s lisäaikaa kun itse unohdin että maalilinja olikin pidemmällä kuin muistinkaan ;D mutta onneks hevonen oli mahtava!

Lopputulos oli jälleen mahtava 3.sija! <3
tästä on nyt hyvä jättää harraste taakse ja siityä tuttariin! ;)
Kiitos mahtavalle kisahoitajalle, Saanalle!


lauantai 7. toukokuuta 2011

seuraestekisat NR

Oltiin zeuksen kanssa sitten eilen Niinisalon Ratsastajien järjestämissä mini-seuraestekisoissa.
Luokka 1 eli 80cm osallistujia oli huimat 4 :D
Zeus oli erittäin hyvällä päälä ja hyppäs kaikki tosi hyvin! :) Ennen rataa jouduttiin odottaa hieman kun ei ollut virallisia lähtolistoja ja tuli hieman yllätyksenä että "aha, nytkö mennään?" niin tietysti peukkis oli hieman kyllästynyt ja tietetysti tiputti ekalle esteelle x) mutta kyllä sen verran nousi jalat toisella a kolmannella esteellä etä huhuh ;) En ollu tänä vuonna vielä hypännyt ollenkaan muuria sillä ja heti suorilta veti sen :) ihana poika!

Possun jalka yhä edelleen sama. Tänään sitten tehdään sille pieni tarha (eilen ei millään keritty kun oltiin kylässä ja tultiin kotio klo20.30..). Possulle tulee oma pieni hiekkatarha jossa hieman turvetta :)
Jotenkin vain tuntuu siltä että, vaikka en itseäni periaattessa voi millään syyttää siitä mitä tapahtu, niin aina on sellanen pieni "jos" lause mielessä. Jos en olisi hypännyt sillä..jos olisin pitänyt sillä vapaapäivän..jos..jos..jos...
Mutta en ala jossitteleen ja odotan vain että sika parantuisi ja pääsisi jälleen kisakentille :)

perjantai 6. toukokuuta 2011

onko valoa tunnelin päässä?

Lasse oli eilen sitten Anniinan kanssa klinikalla...
No sielä kuvattiin sen jalka ja löydettiin puikoluun murtuma..kiva..! Nyt sitten 2 viikkoa koppihoitoa, saa mennä tarhaan mutta ei saa kävelyttää kun sen tarhamatkan. Tehdään tänään possulle tallin taakse takatarhan viereen sille oma pikku tarha :) Mutta toivotaan aina parasta että possu saataisiin kuntoon :')

Nykäsen Kalle oli pitämässä minulle ja Roosalle koulutuntia varsoillamme. Tessa oli jälleen taitava ja suoritti kaikki hienosti! Mentiin paaaljon volteja ja tehtiin hieman pohkeenväistöä, mikä on tessalle oikeaan kierrokseen hankalaa sen jalan vuoksi.. :/ mutta sain sen tekeen edes vähän sitä niin tyytyväinen olen :)
Sen jälkeen ratsastin zeuksen kentällä. Menin samoja tehtäviä kuin mitä mentiin tessan kans tunnilla, mutta vaikeutin sitä nostamalla laukan jo hieman aikaisemmin tehtävässä ;) mutta kaikinpuolin hevonen oli super hyvä!
Uffella menin myös kentällä ja en ihan tehnyt noita kaikkia samoja tehtäviä mutta osaa koska herra oli taas aika herkällä päällä ja suusta ei mikään hirmu hyvä, joten tiesin että jos alan tekeen liian vaikeita asioita molemmilla menee samantien hermo x) on hevonen kuin omistaja :D



torstai 5. toukokuuta 2011

seikkalu matka Tampereelle!

Eli siis joo oltiin tänään kaikki tutorit meidän lukiosta Treellä vierailemassa kaikkia mahd. yliopistoja jne.
Mutta kuitenkin eilen oli silti liikutettavia jonkin verran ;)

Aloitin päivän tessalla. Vein sen sänkkäri ja päätin juoksuttaa sitä sielä. Neiti oli taas villi mutta annoin sen vaan laukata ja laukata. Kyllä alkoi ne ylämäki treenit tekeen hyvää sille kun hikikin tuli ;) Ravi oli hiukan hienoa! Etujalat kyllä veny, veny ja veny! Koska tollasta tekis selästäkin ;D?
No sen jälkeen menin ratsastaan zeuksen myös sänkkärille. Päätin tehdä aika paljon laukkaa. Minna tuli vehuskalla mukaan :) Poika oli aika innoissaan kun näki että vehuska laukkasi. Päätin sitten nostaa myös laukan ja annoin mennä niin paljon kun kintut ja pohja salli! Eli aika lujaa jo (vaikka menisi lujempaa jos olisi aivan sile pohja). Hiukan se tykkäs! Siis siltä löyty taas se pieni tulinen pilke siihen ratsastukseen :) ! Laukkaympyröitä menin aika paljon sen päästelyn jälkeen että sain sen taas koottua hyvin pohkeelle ja ohjan väliin :)
Sen jälkeen oli urcon juoksutus vuoro. Juoksutin taas apuohjilla ja se meni jälleen hirmu nätisti! Harjoiteletiin todella paljon ravista laukan nostoja sekä siirtymisiä laukasta raviin ja laukasta käyntiin jotka onnistuivat mallikkaasti! :)

Tänään se meidän tutor matka meni seuraavasti:

1) saavuttiin n. klo10 Tampereen tiede yliopistoon. Sielä meidän opastettiin jonnekin saliin jossa oli ihanan pehmeät tuolit jotka houkutteli aika mukavasti nukkumaan ;) ja meille pidettiin aivan hirmu tylsä koulun esittely....
2) sen jälkeen meidät vietiin jonnekin hirmu tylsää materia juttuun jossa meille puhuttiin jostain hemmetin tekstiilikoneista, että kuinka ne mittaa tiettyjä todella kiinnostavia asiosta kankaista ja kuinka ne ylipäätään toimii. Se opettaja katto meitä kyllä aika vihaisesti kun me vaan naurettiin koko ajan ja puhuttiin jostain bileistä x)
3) meidät vietiin sen jälkeen n. klo11.30 Tampereen yliopistoon, jossa oli Avoimet Ovet tapahtuma meneillään. Aikaa paikan kiertämiseksi oli varattu 2h20min. Paikka kierettiin 15min ja loppu aika meni ihmisten arvostelemisessa (vaatteet, kengät jne..) ja hyvän näköisten jätkien etsinnässä, ja niitä namupaloja löytyi pariin otteeseen ;)) nam :P
4) puuduttavan 2h jälkeen meidät vietiin jonnekin Finlaysonin tiloihin jossa oli joku taide, elokuva, kuvauskoulu. En oikein sen enempää tajunnut koko koulusta :D me jouduttiin käveleen 5 kerrosta rappusia pitkin kiertäen joka kerroksen ja sitten kaikki alas. Ja mulla oli koko matkan ajan KORKOKENGÄT jalassa kun oletin että käveltäisiin vain hiukan sielä yliopistolla...tais mennä veikkaus väärin...
5) VIHDOIN klo16 meidät vietiin Treen kylälle ja ekana heti Mäkkiin syömään! Nam! Shoppailu aikaa meillä oli n.2h ja siinä ajassa tuli hyvin kierettyä kaikki H&M, Seppälät, Onlyt jne moneen kertaan ;) Mukaan tarttu hienot t-paidat ja kivat kengät :))
6) Tämän kaiken tuskallisen kävelyn jälkeen meidät otettiin klo18 linja-autoon ja eikun kotiopäin! Aaahh mutta hiukan väsytti!

 
Että tällänen päivä sitten!

 Possun tilanteesta sen verran että eläinlääkäri kävi katsomassa jalkaa (kun vielä turvotusta polvessa) niin käski mennä klinikalle. Aika on varattu huomiselle klo11.30 ja toivotaan parasta että saatais vain possu äkkiä jälleen kuntoon! :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

hurjaa menoa :D



Miks nää päivät oikeesti menee näin nopeeta? Ihan tuntuu että eilen oli viikonloppu ja nyt ollaan jo keskiviikossa? :D HEI hienoa 10 lukijaa jo! :D Ihanaa kun edes joku viitsii näitä mun kirjoituksia lukeaa ;)Tässä kuitenkin sitten hieman päivittelyä viimesistä päivistä eli :

Sunnuntaina ratsastin urcon kentällä. Menin koulua ja poika oli alussa hirmu hyvä! Kuunteli tosdella hyvin kaikkia apuja ja muutenkin oli ihan rento. Laukan jälkeen se rentoutu liian paljon ja alkoi sitten se hampaitten narskuttelu... :/ no silloin pyrin saamaan sen menee vain rentona pari-kolme kierrosta että tulee hyvä mieli :)
Minun rakas siskoni Terhi tuli kylään! Ihanaa en ole n'hnyt sitä pariin vuoteen :) ja siihen ne ratsastukset jäikin siltä päivältä...voitte arvata kuinka paljon tuli puhuttua ja pidettyä hauskaa sen kanssa ;)

Maanantaina oli sitten uffen ja zeuksen ratsastus :)
Menin uffella sänkipellolle ratsastaan ja se oli aivan mahtavan hyvä! Siis niin sairaan rento ja kuuliainen. Laukka pyöri ja suusta ei painanut ollenkaan! Menin jonkun vajaan 30min kun poika oli niin loistava että en alannut enempää rääkkään sitä ;) <3
Myöhemmin menin sitten zeuksella kentällä. Koulua mentiin jälleen  ja poika oli kans aika loistava! Siis se on nyt mennyt todella hyvin, ja sen huomaa heti laukassa! :)

Tiistaina ratsastin sitten tessan, zeuksen ja uffen. Piti mennä urco mutta en kerinnyt :(
Zeuksella menin sitten sänkkärille. Pakotin sen hyppään ojan yli (mikä oli todella vaikeeta, raipan avustuksella) ja huomas ittekin että ei ollut niin paha kun hän itse luulikin ;) Poika oli jälleen loistava, sanat ei riitä kuvaamaan kuinka hyvä se taas oli!
Tessalla menin sitten myös sänkkärille ja neiti oli ihan hirmu villi! En voinut laukata alussa kun olisi heti alkanut vetää rodeo-pukkilaukkaa pitkin peltoa x) mutta pitkien ravien jälkeen se alkoi väsyyn ja sain thtyä sillä laukassakin töitä. Neiti ei ollut parhaimillaan mutta ei ihme kun ehkä elämänsä 3 kertaa kun ratsastetaan sänkkärillä x)
Uffella menin sitten illalla maastareille. Anniina tuli kuvaileen :) http://www.kuvattomat.webs.com/
Siika meni kaikki suorilta patsi minieste makrotalo --' toisesta suunnasta tuli suorilta mutta toinen suunta osottautui liian pelottavaksi ;) muuten se meni hienosti. Hypättiin harrasteen rata ja pari muuta tuttarin estettä :)